Kilpailukausi alkaa vedellä viimeisiään ja heinäkuu on mennyt kovia harjoituksia tehden ja viimeisiin kilpailuihin valmistautuminen on nyt hyvässä mallissa.
Kevätkausi meni itsellä hieman penkin alle, kun kesäkuun alussa alkanut flunssa hieman häiritsi harjoittelua ja toukokuussa perhesyyt menivät prioriteeteissa pyöräilyn edelle. Kausi on kuitenkin pitkä ja kisoja tulee paljon. Nyt heinäkuussa on saanut hyvin harjoitustunteja alle ja keskittyminen on ollut pitkäkestoisissa kynnysteho- sekä tempotehoisissa harjoituksissa. Näitä ovat esimerkiksi 3x20min, 4x15min intervallit.
Elokuun saapuessa tulevat myös kauden viimeiset kilpailut, Dirty Sipoo 3.8 Söderkullassa, heti perään 4.8 Ole Wackströmin Muistoajo Porvoossa, sekä gravelin SM- kilpailut Kolilla 17.8. Tämä kausi on näyttänyt taas kerran sen, että ylä- ja alamäkiä tulee, mutta sinnikkäällä työllä kyllä tulee palkintokin.
Ensi kaudelle tulossa taas paljon uusia kuvioita ja kovat kilpailut tulevat jatkumaan.
Veikka Toivonen
Tällä viikolla jatkuvat kesän kilpailut ja vuorossa on legendaariset 95. Porvoon Ajot. Porvoon Ajot toimivat myös hyvänä valmistavana kisana kohti maantie SM-kisoja, jotka ajetaan Espoossa 14.-16.6. Näin kisaviikon lepopäivänä on hyvä tehdä myös viimeisiä valmisteluja pyörälle, kuten huolehtia voimansiirron puhtaudesta ja toimivuudesta. Itse pidän huolta voimansiirron toimivuudesta kuumavahaamalla ketjuni ja puhdistamalla jokaisen lenkin jälkeen takavaihtajan rissapyörät, sekä eturattaat. Ajoin pitkään vain lisäämällä ketjuihini normaalia pyörän ketjuöljyä, mutta huomasin jo alussa, että ketjuni eivät pysyneet puhtaana, sillä öljy keräsi paljon likaa ketjuihin ja ketjuun sai olla lisäämässä öljyä muutaman lenkin välein.
Aloin etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotta voimansiirron puhtaana pito olisi helpompaa, kun varsinkin gravelia ajettaessa pöly, sekä muta ovat ketjun pahimpia vihollisia. Katselin mahdollisia vaihtoehtoja ja päädyin lopulta hyvien arvostelujen jälkeen testaamaan ketjujen kuumavahausta. Kuumavahauksen avulla ketjut eivät kerää itseensä likaa ja ketjujen vaha kestää kovaa ajoa noin 1000 kilometriä, eli huomattavasti enemmän kuin tavallisilla ketjuöljyillä. Löysinkin pian itseni tilaamasta itselleni kuumavahaus-välineitä, kuten riisinkeitintä, (kyllä, riisinkeitintä), muutamia uusia ketjuja ja kotimaisen suksivoidevalmistajana tunnetun Rexin tekemää kuumavahaa. Kun tuotteet olivat saapuneet, sai vahausprosessi alkaa.
Ensin uusista ketjuista oli tottakai poistettava tehdasöljy, joka ketjuissa on suojaamassa niitä ennen käyttöönottoa. Ketjujen puhdistaminen on itsessään erittäin simppeli prosessi. Käytän itse puhdistamiseen vanhaa ämpäriä, jonka pohjalle valutan rasvanpoistoainetta ja lasken ketjut sinne likoamaan ja annoin niiden olla siellä yön yli. Aamulla nostan ketjut pois ja laitan kuivumaan noin puolen päivän ajaksi ennen kuin itse vahaaminen alkaa ketjujen kuivuttua. Nyt vuoroon tulee riisinkeitin ja vahaaminen. Riisinkeittimen pohjalle laitan kaikki Rexin kuumavaha-laatikossa olevat parafiinikuutiot, sekä vahakuution ja annan niiden sulaa rauhassa. Syy riisinkeittimen käyttöön on, että vaha sulaa matalalla lämpötilalla, eikä ala kiehumaan. Kun vaha on sulanut, voi ketjut laskea sekaan ja antaa niiden olla kannen alla n. 3-5 minuutin ajan, välillä sekoittaen, jotta vaha pääsee kaikkialle. Tämän jälkeen voi riisinkeittimen sammuttaa ja nostaa ketjut yksitellen kuivumaan mieluiten roikkuen. Tässä kohtaa pitää myös olla varovainen, sillä ketjut ja siitä tippuva vaha ovat erittäin kuumat.
Noin muutaman tunnin päästä ketjut ovat todella jäykät, josta tiedät että prosessi on toiminut ja ketjut ovat valmiit. Nyt vain ketjujen venyttelyä, jonka jälkeen ketjut vain paikalleen ja kovaa ajoa. Itsellä vahausrytminä on toiminut noin 1000km, jonka jälkeen olen vain huuhdellut ketjut ja vahannut ne uudestaan.
Kuka olen?
Olen Veikka Toivonen, 22- vuotias International Business Administration- alan opiskelija Vaasasta, mutta kotoisin Hämeenlinnasta. Täysipäiväisen opiskelun ohella harjoittelen mahdollisimman ammattimaisesti pyöräilyn saralla sekä työskentelen teollisuuskonserni ABB:llä Vaasassa. Edustamani seura on Jurvan Voima, jossa tulen ajamaan tulevina kausina maantie- sekä gravel-kilpailuja Elite- kategoriassa.
Tavoitteellista harjoittelua ja kilpailua gravel- pyöräilyssä on takana tällä hetkellä kaksi vuotta, jota ennen ajoin muutaman vuoden enimmäkseen Hämeenlinnan maastopolkuja lopetettuani kilpaurheilun jääkiekon parissa A-SM junioreihin HPK:ssa.
Tulevaisuus
Nyt tänä kesänä alkavat rullaamaan myös porukkalenkit, joita tulen vetämään Hämeenlinnassa ja lähtöpaikkana tulee olemaan Parolan Pyörähuollon edusta. Tavoitteena on saada Hämeenlinnan alueen pyöräilijöitä kerättyä yhteen ja nauttia yhteisistä lenkeistä niin maantiellä kuin sorateilläkin. Yhteislenkkien ohella kirjoitan blogia, jossa kerron harjoittelustani, tulevista kilpailustani ja Suomen tapahtumista erityisesti gravelin puolella, mutta mahtuu myös mahdollisesti tuotetestejä sekä haastatteluja tapahtumien järjestäjien kanssa.
Ensi vuoden kilpailuja
Ensi kesänä tulen kilpailemaan Jurvan Voiman punamustissa väreissä maantiellä ja gravel-kilpailuissa ympäri Suomen. Tavoitteenani ensi kaudelle on menestyä kilpailuissa erityisesti joukkueena, mutta tietenkin toivottavasti myös yksilönä. Harjoittelu ympäri vuoden on kuitenkin itselle kaikista tärkein asia ja kilpailut ovat itselle tapa mitata sen hetkistä kuntoani. Kokosin alle hieman listaa niistä kilpailuista, joihin tällä hetkellä olen osallistumassa, mutta lista saattaa kesän mittaan vielä täydentyä. Rosendahl GP ajettiin viime viikonloppuna Tampereella ja se oli ensimmäinen Elite- tason kilpailuni. Koko kisa meni oikeastaan pääjoukossa reagoiden eri iskuihin, mutta kisan tarkoituksena olikin oppia ja saada kokemusta tuleviin kisoihin ja siinä onnistuttiin.
Tulevat Kilpailut :
Porvoon Etappiajot 8.-9.6 Porvoo
Maantie SM- kilpailut 16.6 Järvenpää
Jurvan Etappikilpailu 28.7 Jurva
Dirty Sipoo 3.8. Söderkulla
Gravel SM- kilpailut 17.8. Koli
Aina silloin tällöin, kun lukee erilaisia pyöräilyfoorumeita, esille hyppää kysymys: "mikä maastopyörä aloittelijalle?" Netti on pullollaan jos jonkin näköistä asiantuntijaa, jotka kertovat auliisti oman näkemyksensä. Pyörän valinnassa tärkeintä on aina käyttötarkoitus. Niin myös maastopyörän valinnassa. Yksi merkittävä kriteeri on totta kai myös budjetti, joka harvoin on kenelläkään rajaton. Oman kokemukseni mukaan ekaksi maastopyöräksi haetaan sitä noin tonnin laitetta. Ja sillä saakin tänä päivänä aivan erinomaisen harrastusvälineen.
Onko tarkoituksena ajaa helppoja polkuja, metsäauto- ja hiekkateitä vai onko ajatuksena ajaa puhtaasti metsässä poluilla ja haastaa itseään teknisesti ja fyysisesti? Mikäli vastasit ensimmäiseen "kyllä", ratkaisu voisi olla 29-tuumaisilla kiekoilla varustettu jäykkäperäinen (jousitus vain edessä) XC-maastopyörä. 29” rengas rullaa hyvin kovalla alustalla ja etenee juurakkoisellakin polulla sujuvasti.
Jos kallistut enemmän silkkaan metsässä räppäilyn puoleen, yksi hyvä vaihtoehto on trail-tyyppinen maastopyörä. Trail-maastopyörät ovat monipuolisia, vauhdikkaaseen maastopyöräilyyn soveltuvia pyöriä. Ne voivat olla etujousitettuja tai täysjoustopyöriä ja niissä on XC-maastopyöriä pidemmät joustomatkat, jotka "antavat anteeksi" ajajan mahdollisia ajovirheitä. Pidempi joustomatka parantaa myös pitoa ja vastaanottaa suuremmista esteistä koituvat tärskyt paremmin.
Rungon geometrialla on myös merkitystä. XC-tyyppisissä pyörissä ohjauskulma on hieman jyrkempi, jolloin pyörä vaatii kuskilta enemmän tarkkuutta kovavauhtisessa ajossa ja vaikeassa maastossa. Ajovirheet kertaantuvat helposti. Toisaalta helpoilla poluilla ja teillä XC-pyörä etenee vaivattomasti ja nopeasti. Trail-pyörissä ohjauskulma on yleensä loivempi ja joustohaarukan joustomatka pidempi, joten pyörä ylittää esteet ja etenee vaikeassa maastossa vaivattomasti. Loivemmalla ohjauskulmalla varustettu pyörä on vakaampi ajaa kovassa vauhdissa. Yleisesti maastopyörien geometria on muuttunut siten, että ohjauskulma on loivempi, reach-mitta (rungon ulottuvuus) on pidempi ja satulaputken kulma on jyrkempi. Näillä muutoksilla pyritään sekä vakaaseen ajettavuuteen, että tehokkuuteen ylämäkeen poljettaessa.
Nykyaikaisissa maastopyörissä käytetään lähes poikkeuksetta yhden eturattaan (tai "1X") voimansiirtoa. "1X" tarkoittaa sitä, että pyörässä ei ole etuvaihtajaa vaan eri välitysalueet katetaan laajan vaihdeskaalan omaavalla takarataspakalla. Ja kun vaihdevipuja on vain yksi, sinun ei tarvitse miettiä mihin suuntaan mitäkin vipua pitikään painaa: ylämäkeen pienempää ja alamäkeen isompaa. Maastossa tilanteet tulevat nopeasti eteen ja silloin yksinkertaisuus on valttia. 1X-voimansiirron etuja ovat myös parempi maavara ja yhden kuluvan ja huoltoa tarvitsevan osan vähentäminen kokonaisyhtälöstä. 1X-voimansiirron eturattaan hampaat on muotoiltu siten, että ketju pysyy hyvin rattaalla ilman erillistä ketjuohjuriakin. Toki rankemmassa rymistelyssä, kuten enduro- tai alamäkipyöräilyssä ketjuohjurille voi edelleen olla tarvetta.
Pyöriä markkinoidaan mitä moninaisimmin sanankääntein ja monesti kuluttaja on aivan pihalla mitä kukin termi merkitsee. Omasta mielestäni oleellista on ajokokemus ja huollettavuus. Asiat joilla on oikeasti merkitystä ovat kalliita komponentteja ja pyörän yleiseen käyttäytymiseen ja/tai suorituskykyyn vaikuttavia komponentteja.
Runko on pyörän sydän. Laadukas runko on hyvin tehty, kevyt, kestävä ja tietenkin kivan näköinen. Muista myös rungon koko! Hyväkään runko ei palvele jos se on käyttäjälleen sopimattoman kokoinen.
Joustohaarukka on useimmiten pyörän kallein yksittäinen komponentti. Noin tuhannen euron pyörissä on turha odottaa vielä kovin hienoja keuloja, mutta oleellista on, että keulan voi huoltaa, jolloin sen toiminta varmistetaan koko elinkaaren ajan.
Kiekot, eli napa+puolat+vanteet, vaikuttavat todella paljon pyörän ajotuntumaan ja ovat seuraavaksi kallein pyörän komponenteista. Kiekoissa ratkaisevinta on keveys ja kestävyys. Kevyet kiekot kiihtyvät nopeammin ja tekevät ajamisesta miellyttävää. Tietysti kiekkojen huollettavuus on myös olennainen asia. Voiko vapaarattaan vaihtaa mikäli se hajoaa? Ovatko navat huollettavat?
Osasarja (voimansiirto, jarrut jne.) on kokonaisuus, jossa yksittäisellä komponentilla ei ole isoa merkitystä. Tärkeintä olisi, että kokonaisuus on hallittu eikä yksittäinen komponentti nouse muiden yläpuolelle. Myöskään mikään ei saisi olla selkeästi heikompaa kuin kokonaisuus.
Maastopyörässä on lukuisia komponentteja, jotka on valittu "keskivertoasiakkaan" mukaan. Näitä komponentteja vaihtamalla uudesta maastopyörästä saadaan hienosäädettyä kuskille sopiva kertaheitolla. Nämä yksittäiset komponentit eivät aiheuta estettä ostolle jos pyörä on muuten hyvä, vaan ne on usein mahdollista vaihtaa saman tasoisiin pyörän oston yhteydessä ilman eri veloitusta. Näin ainakin meillä Parolan Pyörähuollossa. Toki samalla on otollinen tilaisuus päivittää tiettyjä komponentteja kertaluokkaa tasokkaammiksi.
Lisäksi merkittävä asia on myös maastopyörän huollettavuus ja sen säännöllinen huoltaminen. Autamme mielellämme sinua pyöränhuoltoa koskevissa kysymyksissä ja olemme aina valmiina tarjoamaan parasta pyörähuoltoa uudelle pyörällesi!
Satula on ehkäpä tärkein kontaktipiste pyörän ja ajajan välillä ja komponentti, jonka sopimattomuus aiheuttaa eniten pärinää. Jos satula ei ole mukava niin ajokokemus on ikävä. Satula on onneksi helppo päivittää heti oston yhteydessä. Esimerkiksi meiltä löytyy noin kymmenkunta erilaista satulamallia ja useasta mallista vielä eri leveyksiäkin. Älä siis arkaile koeajon jälkeen sanoa jos satula tuntui huonolta. Siihen voidaan vaikuttaa.
Ohjainkannatin on pieni putkenpätkä, joka yhdistää ohjaustangon etuhaarukan kaulaputkeen. Ohjainkannattimen kulmaa, pituutta ja korkeutta muuttamalla voidaan vaikuttaa ajoasentoon huomattavasti. Jos sinusta tuntuu, että ajoasento on liian pitkä tai joudut kurottamaan ohjaustankoon, kannatin voidaan vaihtaa lyhyemmäksi. Näin ajoasento saadaan miellyttävämmäksi.
Ohjaustangon muodolla voidaan myös vaikuttaa ajotuntumaan ja ajoasentoon. Tankoja löytyy eri leveyksiä ja erilaisilla taivutuksilla varustettuna. Mikäli vakiotanko tuntuu liian leveältä, sitä voidaan kaventaa. Pyydä siis vaihtoehtoja näytille.
Gripit, eli kädensijat. Ehkä pieni, mutta merkittävä yksityiskohta ja eräs pyörän hallintaan vaikuttavista kosketuspisteistä. Grippejä löytyy eri paksuisia, erimuotoisia ja eri materiaaleista valmistettuja. Ja tietysti lukuisia eri värejä. Kokeilemalla selviää mikä toimii parhaiten juuri sinulle.
Päivityksiä pyörääsi
Tarvikkeet
Tutustu tarvikkeisiin ja lisävarusteisiin
Tähän tulikin vastaus oikeastaan jo edellisissä kappaleissa. Monellakaan yksittäisellä komponentilla ei ole kokonaisuuden kannalta juuri merkitystä. Jos pyörää mainostetaan esimerkiksi Shimano XT-takavaihtajalla (kuten alallamme tapana on ollut), kannattaa tutustua tarkasti pyörän koko osalistaan. On hyvin mahdollista, että moni muu komponentti pyörässä ei ole lähelläkään takavaihtajan tasoa.
Kun olet miettimässä ensimmäisen maastopyörän ostamista, mieti seuraavia asioita ennen päätöksen tekemistä: