Pyöräilykausi on ovella ja iloisia polkijoita näkyy katukuvassa enemmissä määrin. Pyöräilyinspiraatio iskee usein yllättäen, joten pyörällä saattaa tulla lähdettyä liikkeelle ilman sen kummempia tarkistustoimenpiteitä.
Olit sitten tosiharrastaja tai satunnainen pyöräilijä, on tärkeää varmistua siitä, että pyöräsi on turvallinen ja toimintakuntoinen ennen kuin lähdet ajamaan. Tarkista siis nämä viisi asiaa ennen kuin kurvaat seuraavalle seikkailullesi.
Tarkasta ensin ulkoisesti renkaiden kunto. Miltä kulutuspinnat ja renkaan kyljet näyttävät? Jos renkaan pinnat ovat täysin sileäksi ajetut, on syytä lähteä rengaskaupoille. Täysin sileät renkaat ovat liukkaammat ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Rengaspaineet olisi myös hyvä tarkistaa säännöllisin väliajoin. Aivan vähintään silloin, jos edellisestä pyöräilykerrasta on kulunut aikaa. Rengaspaineet vaihtelevat renkaasta riippuen, joten tarkista mitä renkaidesi kylkiin merkatut minimi- ja maksimipainemerkinnät sanovat. Liian alhaisella rengaspaineella ajaminen on raskaampaa, ohjattavuus huonompi ja renkaat kuluvat nopeammin.
Jarrut ovat polkupyörän tärkein turvaväline, joista on syytä pitää hyvää ja säännöllistä huolta. Testaa siis jarrut ennen liikkeelle lähtöä. Paina jarrukahvoja ollessasi vielä paikalla ja liikuta pyörää edestakaisiin jarrut pohjassa. Pitävätkö jarrut? Renkaat eivät saa liikkua, kun jarrukahvaa painetaan voimakkaasti. Liikkuvatko kahvat herkästi? Mikäli kahvat ovat raskaat painaa, pyörä vaatinee vaijerien vaihtoa. Jarrukahvat ei saa painua missään tilanteessa ohjaustankoon asti. Mikäli näin tapahtuu, jarrut vaativat huoltoa.
Jarrupalojen kuntoa vannejarruissa pystyy arvioimaan silmämääräisesti. Paloissa on poikittaisurat, jotka pitää näkyä. Muussa tapauksessa palat ovat vaihtokunnossa. Levyjarrupalojen kuntoa on vaikeampi arvioida silmin, koska palat ovat piilossa. Mikäli levyjarrupalojen kunto mietityttää, suosittelemme kurvaamaan liikkeellemme, niin arvioimme tilanteen puolestasi.
Haluaisitko lisää vinkkejä pyöräsi huoltoon tai itse harrastamiseen? Me Parolan Pyörähuollolla olemme innostuneita pyöräilijöitä itsekin, joten lämpimästi tervetuloa paikan päälle asioimaan. Laajasta polkupyörävalikoimastamme löydämme tarpeisiisi sopivimman pyörän ja asiantunteva huoltopalvelumme takaa, että pyöräily sujuu mukavasti ja turvallisesti.
Tarkista ketjujen ja vaihdevaijerien kunto. Jos ketjut tai vaijerit ovat ruosteessa tai likaisia, puhdista ne ja voitele tarvittaessa polkupyörille tarkoitetulla aineella. Polkupyörän ketjut venyvät käytössä, joten ne on hyvä vaihtaa keskimäärin 1 000–2 000 km välein.
Myös vaijerit menevät ajan kanssa tukkoon eivätkä liiku enää herkästi, joka johtaa siihen, että vaihteet eivät toimi kunnolla. Tarkasta onko takavaihtaja suora. Takavaihtajan korvake voi vääntyä, jos pyörä on vaikka kaatunut. Tällöin on iso riski siihen, että vaihtaja hajoaa kokonaan. Vaihteiden tulisi vaihtua sujuvasti, joten testaa vaihteiden toimivuus turvallisessa ympäristössä ennen pidemmälle pyörälenkille siirtymistä.
Tarkista ohjaustangon kireys ottamalla eturengas jalkojesi väliin ja väännä ohjaustankoa. Ohjaustangon tulisi olla niin kireällä, että se ei liiku vääntämisen vaikutuksesta. Mikäli tuntuu että ohjaustanko on liian alhaalla, älä yritä nostaa tankoa itse ellet ole täysin varma mitä teet. Nykypyörissä ohjaustangon nosto vaatii usein osien vaihtamista.
Polkupyörän satulan tulisi olla sellaisella korkeudella, että yletät varpaillasi koskettamaan maata. Jos aloitat vasta pyöräilykautta, on hyvä laskea satulaa normaalista vielä n. 0,5–1 cm alemmas, sillä kehon liikkuvuus ei ole välttämättä vielä parhaimmillaan talvikauden jäljiltä. Voit nostaa satulan takaisin normaalikorkeuteen jo muutaman viikon pyöräilyn jälkeen.
Kun olet tarkistanut nämä viisi asiaa pyörästäsi, olet valmis nauttimaan turvallisesta ja sujuvasta pyöräilykokemuksesta. Muistathan aina myös käyttää asianmukaista pyöräilykypärää ja muita suojavarusteita! Jos haluat, niin voit tuoda polkupyöräsi myös meille ammattilaisen huollettavaksi. Kerromme mielellämme lisää vinkkejä pyörän kotihuoltoon ja itse pyöräilyyn, olemmehan vannoutuneita lajin harrastajia itsekin.
Mukavia pyöräilyhetkiä!
Autamme sinua valitsemaan laajasta ja monipuolisesta valikoimastamme juuri sinulle sopivimman työsuhdepolkupyörän ja lisävarusteet. Tervetuloa paikan päälle testaamaan, mikä pyörä istuu sinulle parhaiten! Osaamme myös kertoa tarkemmin, miten työsuhdepyöräetu toimii.